sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Pihakoiramainen meno weekendi

Eilen oli jännä päivä. Pääsin avustamaan järjestelyissä ja seuraamaan pihakoirien luonnetestiä.
Oli kyllä opettavaista ja mielenkiintoista. Paljon mukavia ihmisiä ja ihastuttavia pihakoiria.
Päivään mahtui aurinkoa, sadetta, pilvistä ja taas aurinkoa.
Jäi oikein hyvä fiilis siitä ja tunsi, että on ollut ulkona koko päivän. Kotimatkalla vierailin pikaisesti nukkumatin maassa.

Aamulla tänään aloitin naputtelemalla arvosteluita ja niitten kimppuun myös kohta taas. ;)

Tänään suunnattiin Nooan kanssa kahdestaan Karjaalle missä KV-näyttely ja Bengt-Åke meitä odotti.
Paikalla oli todella monta pihakoiraa ja meni vähän ohi mitä muut saivat, kun keskityimme omaan suoritukseemme. Nooa kulki todella nätisti ja hyvin kehässä. Ja pöydällä oli niin luontevasti, että ei meinannut tuomari uskoakaan. Saatiin tuloksen Hyvä. Oli mielenkiintoista, kun tuomari vielä sitten kertoi, että miksi arvostelu oli mikä oli ja miten hän oli miettinyt. Pitää siis antaa Nooalle enemmän evästä ja lenkittää, että kehittyy nopeammin. Mutta tuomarikin huomasi, että Nooalla on ihastuttava luonne. Nooa kävi myös siskoaan moikkaamassa ja varsinkin siskon omistajan miehen kanssa oli kiva leikkiä.
Oi kuin Nooa ilahtui, kun sai kylmän, kostean manttelin päälleensä ennen kotimatkaa ja kylmää vettä.
Kiva reissu oli ja kiitos kukista ja kakusta. :) 

2 kommenttia:

  1. Kiitos keposelle handlausavusta, kun itseä ei voi monistaa moneen paikkaan samanaikaisesti! Toivottavasti kummipoika Leon kakku maistuu hyvältä. Suut makiaksi!

    VastaaPoista
  2. Oleppa hyvä vaan. Kiva reissu oli. Ja olen ylpeä siitä kuinka hyvin Nooa kulki ja keskittyi kehässä. Juu, eihän sitä osaa vaikka useasti pitäisi olla samaan aikaan kaikialla. Pitänee heti maistaa kakkua ;)

    VastaaPoista