sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pihakoiramaista menoa :)

Viime viikon lauantaina oli aamupäivällä suomen tanskalais-ruotsalaispihakoira yhdistyksen järjestämät hakutreenit Olarinniityllä. Anna, Elisa ja Mari olivat järjestäneet hienot treenit meille.
Sai taas tavata uusia innokkaita pihakoiria. Sain olla usealle ihanalle pihakoiralle "maalimiehenä" ja oli ihanaa kuinka innokkaat koirat olivat kun löysivät metsään eksyneet ihmiset. Kyllä loistivat tehtävässään. :)

Hauskinta oli kun olin Pompon viimeisen maalin maalimiehenä, Pompo ei edes sekunttia miettinyt vaan hetki kun minut bongasi kiven takana kuopassa niin loikkasi iloisesti syliini. :)
Treenit menivät kaikkien kannalta hyvin ja koirat osasivat homman.
Treenien jälkeen oli pihakoiratreffit missä sai myös vielä tutustua uusiin koiriin. :) Mukavaa että oli monta pihakoiraa menossa mukana.

Sunnuntaina oli sitten suuntana Porvoo, aamulla Nooa ja Stella tulivat nappaamaan minut kyytiin ja itäänpäin lähdettiin. :)
Sää oli hieman viileä ja oli välillä aika dramaattinen taivas, ei sentään satanut. Oli mukavan pihakoiramaista näyttelymenoa ja tuomarina toimi Anita Whitmarsh. Nooa sijoittui AVO EH3 ja Stella nappasi tyylikkäästi sertin, tällä kertaa 12, ja oli ROP :) Onnea! :)

                                          Nooa Porvoossa

                                         Stella Porvoossa

Mukava päivä oli, niinhän nämä pihakoirapäivät aina ovat. :) Onnittelut kaikille hienosta sijoituksesta.

Eilen oli suuntana Heinola ja SSKY:n erikoisnäyttely. Sää oli hieman harmaa mutta ei se menoa haitannut. Meno oli mitä loistavinta. :) Sai tavata ekaa kertaa muutamia uusia pihakoiria taas jälleen, se on aina yhtä ihanaa. :) Ja mielenkiintoista oli saada tavata Jentan livenä, joka on aivan ihastuttavan oloinen täti. :)
                                         Jentta

Nooa sai arvosteluksi Rune Fagerströmiltä AVO EH1. Erittäin hyvä Nooa, onnea. :) Stella loisti ja sai 13 sertinsä ja oli ROP ja nappasi täten Tarupihan näyttelykiertopalkinnon. Onnittelut. Onnea myös kaikille muille hienosta sijoituksesta. :)

                                         Stella Heinolassa
Kiitos Mirika tarjoilusta ja kaikkille mukavasta seurasta.
Heinolasta suunta oli lähteä moikkaamaan Tildaa ja pentuja. Ja olivat kyllä niin ihastuttavan ihanat kaikki. :) Tildan kaveri Lottakin oli aivan ihanastuttava. Rakastuin välittömästi Volkeen, ihana pikku 2-viikkoinen veijari. Tilda oli juuri niin ihanan reipas, iloinen, mukava, lämmin mitä minulle oli kerrottu. Hänessä on paljon Hessua mutta feminiinisenä ja Jeniä .:) Ja Volkellakin oli todella paljon sukunäköä. :)
                                         Jag och Volke


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti